Helsingillä on paljon opittavaa Tukholman onnistumisista ja virheistä

Vaikka Helsingissä ja Tukholmassa on paljon samaa hyvinvointivaltion ja yleisesti ottaen korkean elintason vuoksi, kaupunkien kehitys on kulkenut eri suuntiin. Siksi Tukholma tarjoaa Helsingin päätöksentekijöille arvokkaita oppeja sekä onnistumisten, että virheiden kautta. Yömetro, maahanmuutto ja segregaatio, vuokramarkkinat ja autot tunneleissa.

Tukholma on monessa suhteessa vastakohta Helsingille. Julkisen liikenteen ja autoilun osalta Helsingissä ei olla onnistuttu, mutta Tukholmassa ollaan. Sen sijaan maahanmuuton ja vuokramarkkinoiden osalta tilanne on päinvastainen: Helsingissä asunnon voi löytää kymmenessä minuutissa, kun Tukholmassa siihen voi mennä vuosikymmeniä, ellei ole valmis muuttamaan alueille, joissa poliisit ovat vakiovieraita ja kuuluvat maisemaan kuin vierailevat tähdet.

Helsingissä ei ole epätavallista unohtaa, mistä asuntomarkkinoiden hyvä tilanne johtuu, ja aika ajoin joku populisti ehdottaakin vuokrasääntelyn lisäämistä. Se, ettei Helsingissä mene Tukholman tavoin kaksi tai kolmekymmentä vuotta löytää asuntoa, johtuu siitä, että luovuimme vuokrasääntelystä 90-luvulla. Tapa, jolla Helsingissä voidaan lisätä asuntoja ja estää asuntokuplan syntyminen, on riittävä kaavoitus ja rakentamisen lisääminen – mieluiten ylöspäin, jotta kaupunki voi kasvaa ilman, että viemme liikaa tilaa luonnolta.

Asumiseen liittyy myös kaupungin kasvu ja sen myötä liikenne. Helsingissä liikennekeskustelu on ajautunut umpikujaan, jossa liikkumistavoista on tullut identiteettipolitiikkaa. Sen sijaan, että keskityttäisiin kehittämään sujuvaa kaupunkiliikennettä, keskustelua hallitsevat vastakkainasettelu ja eri liikkumismuotojen asettaminen toisiaan vastaan.

Tukholman liikenne toimii huomattavasti paremmin kuin Helsingin. Helsingissä liikennepolitiikkaa ohjaa usein ideologia, jossa painopiste on joko tiettyjen kulkumuotojen suosimisessa tai toisten rajoittamisessa. Kuten muutkin helsinkiläiset, valitsen kulkutapani käytännöllisyyden mukaan – joskus bussin, metron, ratikan tai junan, toisinaan istun taas yksityisautossa tai pyöräilen. 

On selvää, että Helsinkiin tarvitaan sekä Tukholman tapaan yömetro, että tunneleita. Tukholmassa tunneleita on rakennettu hyvästä syystä – ne sujuvoittavat liikennettä, vapauttavat tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille sekä vähentävät ruuhkia. 

Onkin ironista, että samaan aikaan kun Tukholmassa investoidaan tunneleihin autoliikenteen ohjaamiseksi maan alle, Helsingissä ei kyetä edes käymään järkevää keskustelua siitä, pitäisikö nykyinen huoltotunneli avata autoille. Mielestäni näin tulisi tehdä, ja samalla Helsingin Kokoomus voisi ottaa omistajuuden tahona, joka mahdollistaa kaupungissa parhaat olosuhteet kaikenlaiseen liikkumiseen, myös pyöräilyyn.

Maahanmuutto on yksi suurimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, joissa Tukholma ja Helsinki ovat kulkeneet täysin eri suuntiin

Suurin ongelma Tukholmassa on segregaation syveneminen. Kaupungissa on alueita, joissa maahanmuuttajataustaisten osuus on ylivoimainen ja joissa työttömyys sekä koulutustaso ovat selvästi heikompia kuin muualla. Tämä kehitys ei ole sattumaa, vaan seurausta Tukholman asuntopolitiikasta ja palveluiden epätasaisesta jakautumisesta eri kaupunginosien välillä, joka on johtanut alueiden eriytymiseen ja huono-osaisuuden kasautumiseen. Tämä näkyy Tukholmassa jengiytymisenä ja varjoyhteiskunnan muodostumisena.

Helsingin kannattaa oppia Tukholman virheistä, etenkin kun segregaation vaikutukset alkavat jo näkyä meillä kouluissa. Yksi keskeinen keino torjua segregaatiota on kaavoituspolitiikka, mutta on tärkeää ymmärtää, ettei ratkaisu ole pelkästään se, että kerrostaloasuntoja sijoitetaan omakotitaloalueiden keskelle. Segregaation ehkäisy vaatii myös sosiaalipoliittisia toimia.

Tämä on myös syy siihen, miksi emme voi palauttaa Helsinkiin kotihoidontuen kuntalisää tai laskea suomen kielen oppimisvaatimuksia niille oppilaille, jotka eivät vielä hallitse kieltä riittävällä tasolla. Segregaation torjuminen ei tarkoita vain asuinalueiden monimuotoisuutta, vaan myös sitä, että kaikilla tulijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet  ja vastuu integroitua osaksi suomalaista yhteiskuntaa.