Helsinki – kieltokaupunki vai elämyskaupunki?

Kaupungit eivät ole kyliä, joissa vain asutaan työn vuoksi. Ne ovat paikkoja, joihin tullaan ja joissa viivytään siksi, että niissä voi kokea. Helsingin elävyydestä on keskusteltu vuosia. Milloin keskusta näivettyy siksi, että autoja ei ole tarpeeksi ja milloin siksi, että kävelykatuja ei ole tarpeeksi. Mutta jos kaupungissa ei ole mitään kokemisen arvoista, ei sinne tulla kävellen, pyöräillen tai edes autolla. Kukaan ei mene Pariisiin, Kööpenhaminaan tai Berliiniin siksi, että siellä on kävelykatuja, vaan sinne mennään kokemaan kaupunkikulttuuria, jonka paikalliset kaupunkilaiset ja yrittäjät ovat luoneet.

Vaikka Helsingissä tapahtuu paljon, emme vielä voi sanoa olevamme elämyskaupunkien kärkikastia. Pohjoismaiset verrokkimme Kööpenhamina, Oslo ja Tukholma houkuttelevat enemmän ihmisiä kaupunkikulttuurillaan ja tapahtumillaan. Välillä jopa Turku ja Tampere ajavat meistä ohi. Ei siksi, että Helsingistä tai helsinkiläisiltä puuttuisi luovuutta, vaan siksi, että täällä puuttuu lupa tehdä.

Helsingissä musiikkifestarit on lopetettava mielellään jo kello kymmenen, tapahtuma- ja urheiluhallien rakennuspäätöksiä lykätään vuosikausia, ja lippakioskit seisovat käyttämättöminä ränsistyen, koska suojelupäätökset estävät putkiremontit. Katutaide on ehdottomasti kiellettyä ja muutama yksittäinen foodtruck saattaa selviytyä kadulle, mikäli jaksaa taistella tiensä läpi byrokratian. Jos Helsinki haluaa tulevaisuudessa olla kaupunki, jossa voi kokea, sen on alettava sanoa useammin kyllä.

On hyvin tyypillistä, että hyvät ideat kuihtuu kasaan jo ennen toteutusta. Helsingissä on haastavaa järjestää mitään, mikä ei ole virallisesti hyväksytty, budjetoitu ja tiukasti säädelty. Oli kyse sitten skeittiparkista, talviuintipaikasta tai ravintolatapahtumasta. Miksi Helsingissä ei ole pop-up-terasseja tai Oslon tapaan kelluvia saunoja? Koska täällä vallitsee “ei”-kulttuuri. Ja silloinkin kun sanotaan “kyllä”, se tarkoittaa usein käytännössä “ehkä”.

Auta armias, jos joku haluaa järjestää festarit yhden kuukauden aikana vuodesta, kun säät sallivat. Tai jos joku haluaisi pitää lippakioskia auki ympäri vuoden – ei käy, koska suojelu estää muutostyöt. Mieluummin annamme rakennusten ränsistyä, koska ne on suojeltuja lippakioskeja. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä tai keneltä niitä suojellaan, mutta kunhan suojellaan. 

Helsinki ei voi olla museo tai muistomerkki, vaan sen on oltava elävä kaupunki. Mantan lakitus, Kallio Block Party, talviuintipaikat, Pride, Lux Helsinki, Maailma kylässä, taidegalleriat ja taidenäytökset, urheilu- ja musiikkitapahtumat – nämä ovat asioita, joiden vuoksi Helsingissä viihdytään ja joiden vuoksi tänne tullaan. Kaupunkien tarkoitus on elää. Helsingin on tehtävä tilaa elämiselle – ja annettava helsinkiläisten luoda kaupunkikulttuuria. Kun ihmiset saavat toteuttaa ideoitaan, syntyy kulttuuria, kohtaamisia ja myös uutta vaurautta.

Uudet musiikkifestarit? Kyllä kiitos. Uudet eksoottiset ruokakärryt? Kyllä kiitos. Viinitastingit lippakioskeissa? Kyllä kiitos. Uudet urheilu- ja tapahtumahallit? Kyllä kiitos.