EU:n omavaraisuus ja Suomen kaivokset
Olen syntynyt Suomessa, mutta juureni ovat yhdeltä maailman mineraalirikkaimmalta alueelta ja tiedän, miten kaivostoiminta voi tuhota ympäristöä, kuupata luonnonvaroja ja jättää ympäristöhaitat alueen asukkaille. Siksi on tärkeää, että omavaraisuuskeskustelun ohella pidetään huolta myös Suomen kansallisesta edusta, jotta Euroopan omavaraisuuspyrkimykset eivät johda siihen, että Suomesta tulee Euroopan mineraalireservi, jossa toistuvat samat virheet, joita näemme tällä hetkellä globaalissa etelässä.
Viime vuosina on käynyt yhä selvemmäksi, että Euroopan seistävä omilla jaloillaan ja vähennettävä riippuvuuttaan Kiinasta niiden kriittisten raaka-aineiden osalta, joita käytetään laajasti muun muassa teknologia- puolustusteollisuudessa. EU on tällä hetkellä erityisen riippuvainen tietyissä kriittisissä raaka-aineissa, kuten harvinaisissa maametalleissa, joista suurin osa jalostetaan Kiinassa. Omavaraisuuden tarve on korostunut erityisestä Venäjän hyökkäyssodan valossa, joka on tuonut esiin EU:n haavoittuvuuden raaka-ainelähteistä.
Samalla on selvää, että emme voi jatkaa siten, että kaivostoimintamme ja raaka-aineemme hankitaan epäeettisesti kolmansista maista. Puhumattakaan siitä, että monet näistä raaka-aineista ovat keskeisiä vihreässä siirtymässä, ja ilman niitä emme voi saavuttaa omia ilmastotavoitteitamme vuoteen 2050 mennessä.
EU hyväksyi viime komissiokaudella kaivosdirektiivin, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionin omavaraisuutta. Eurovaalien alla keskusteluissa on toistuvasti korostettu tarvetta lisätä Euroopan omavaraisuutta. Kuitenkin harvoin on kysytty suomalaisilta MEP-ehdokkailta, millaista kaivospolitiikkaa EU-tasolla tulisi harjoittaa, jotta Suomesta ei tule Pohjolan Kongoa.
EU:n listalla olevista 30 kriittisestä raaka-aineesta 16 löytyy Suomen maaperästä, mikä tekee Suomesta strategisesti tärkeän EU:n pyrkimyksille. Vaikka EU:n omavaraisuusprojekti tuo Suomeen mahdollisuuksia investointien, työpaikkojen ja verotulojen muodossa, on meillä Suomessa ikäviä muistoja siitä, kuinka kaivostoiminta on aiemmin muistuttanut kuppausta, jossa ulkomaiset yhtiöt hyötyvät meidän mineraaleista ja haitat jäävät suomalaisten maksettavaksi, pilaantuneen luonnon ja vesistöjen lisäksi.
EU:ssa ehdotetut luvitusten nopeuttamiset ja "yhden luukun malli" ovat suotavia keinoja yksinkertaistaa ja tehostaa kaivosprosesseja sekä karsia byrokratiaa. Samaan aikaan on kuitenkin olennaista huomioida, että EU:n omat pyrkimykset eivät saa kokonaan syrjäyttää jäsenmaiden taloudellisia tai ekologisia etuja.
Kaivostoiminnan lisääminen voi olla joko uhka tai suuri mahdollisuus — riippuen täysin siitä, millaista EU:n sääntely on
Jäsenmaiden kuten Suomen etujen turvaaminen on tehokkainta kun EU:n sääntely takaa sen, että osa jäsenmaissa louhituista raaka-aineista jalostetaan kyseisessä maassa. Tämä mahdollistaa jäsenmaille keinon maksimoida verotulojaan, joilla voidaan kompensoida luontoon kohdistuvia vahinkoja.
Kun varmistamme jalostuksen jäsenmaiden rajojen sisällä emme ainoastaan vahvista alueen taloudellista tilannetta verotulojen ja työpaikkojen kautta vaan samalla myös vahvistetaan paikallista osaamista ja teknologiakehitystä, joka on tärkeää pitkän aikavälin kestävyyden ja kilpailukyvyn kannalta.
Lisäksi on hyvä huomioida, että kaivostoiminnan ekologisoiminen vaatii investointeja kaivosteknologiaa, jotta ympäristövaikutuksia voidaan vähentää ja energiatehokkutta parantaa. Tässä konktekstissa erityisesti EU-tason tutkimus- ja innovaatiotoiminta nousevat keskiöön.
Kaivostoiminta voi tarjota merkittävää taloudellista hyötyä ja vahvistaa koko EU:n omavaraisuutta, mutta siihen liittyy myös useita haasteita, jotka voivat olla ristiriidassa ympäristön ja kansallisen edun kanssa. Siksi on välttämätöntä, että tulevalla kaudella Suomen edustajat Euroopan parlamentissa, eli MEPit, kiinnittävät huomiota siihen minkälainen vaikutus EU:n kaivossääntelyllä on Suomeen, sillä kukaan muu ei tee sitä meidän puolesta.